Innehåll

Publicerad

(Uppdaterad )

Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Kohti ilmastoystävällisempää matkailutoimialaa -artikkeli

Artikkelissa asiantuntija Marianne Lampi esittelee matkailun aiheuttamia merkittäviä negatiivisia ilmastovaikutuksia, jotka samaan aikaan haastavat alan toimintaedellytyksiä. Yhä useampi matkailualan toimija yrityksistä korkeakouluihin onkin tarttunut näihin haasteisiin ja ryhtynyt aktiivisiin ilmastotoimenpiteisiin.

Blogg

Fr.o.m.

Börja med en gång
Online
Pelkästään ulkoisesta toimintaympäristöstä syntyvä paine ei riitä viemään matkailutoimialaa kestävämpään suuntaan, vaan muutosvoimaa tarvitaan erityisesti toimialan sisältä (Visit Finland, 2024). Dolinšekin, Kulusjärven, Ojalan ja Tervo-Kankareen (2021) tutkimuksen mukaan monenlaiset tekijät motivoivat suomalaisia matkailutoimijoita vastuullisuuden kehittämiseen. Keskeisiä teemoja ovat esimerkiksi asiakkaiden vaatimukset ja kiinnostus vastuullisuusasioita kohtaan sekä markkinaetu ja imago. Vastuullisuuden uskotaan olevan kilpailuvaltti. Toisaalta monia matkailutoimijoita ohjaavat vastuullisuustekojen pariin myös arvot ja mahdollisuus vaikuttaa toimimalla esimerkkinä muille sekä tekemällä koko alueen matkailusta vastuullisempaa. Huoli ilmastonmuutoksesta ja ympäristöasioista on myös monen matkailuyrittäjän mielessä. (Dolinšek ym., 2021.) Artikkeli on julkaistu Jyväskylän ammattikorkeakoulun ammatillisessa verkkolehdessä Jamk Arena Prossa.

Innehåller

  • Kohti ilmastoystävällisempää matkailutoimialaa -artikkeli

    BloggFr.o.m.

    Online
    Börja med en gång
    Öppna

Förtydligande information

Språk

Finska

Arrangör

Jyväskylä yrkeshögskola

Jyväskylän ammattikorkeakoulu