Information och funktioner
Publicerad
(Uppdaterad )
Helsingfors universitet
Grunderna i skogsentomologi
5 sp
Kurssilla syvennytään hyönteisten ekologiaan ja elinkiertoon sekä niiden kykyyn sopeutua muutoksiin ympäristössä. Osallistujat oppivat kasvia syövien metsähyönteisten kannanvaihteluun ja sen säätelyyn vaikuttavista tekijöistä ja siitä, miten ympäristön muutokset (elinympäristöjen yksipuolistuminen ja ilmastonmuutos) vaikuttavat näihin tekijöihin. Kurssilla tutustutaan myös metsätaloudellisesti merkittävimpiin hyönteislahkoihin, metsähyönteisten joukkoesiintymätyyppeihin sekä metsähyönteisten seurantamenetelmiin, joukkoesiintymien torjuntaan ja ennaltaehkäisyyn. Lisäksi kurssilla tutustutaan lakiin metsätuhojen torjunnasta, viimeaikaisiin hyönteisten aiheuttamiin metsätuhoihin sekä niiden taloudelliseen, ekologiseen ja sosiaaliseen merkitykseen metsille asetettujen kestävyystavoitteiden näkökulmasta. Kurssiin kuuluu myös metsäentomologian lajintuntemuksen ensimmäinen taso (Lajintuntemus I), jossa opetellaan tunnistamaan metsätaloudellisesti merkittävimpiä hyönteislajeja ja niiden aiheuttamia syöntijälkiä puissa.
Ryhmässä tehtävien seminaaritöiden sekä luentoihin liittyvien ennakkotehtävien ja pienryhmätöiden avulla osallistujat kehittävät vuorovaikutus- ja viestintätaitojaan sekä tieteellistä ajattelua. Kyseiset osiot sekä luentojen sisällöt syventävät myös osallistujien systeemistä ja kestävyyskysymyksiin liittyvää ajattelua.
Innehåller
Kontrollera de prestationer som krävs av dig på läroanstaltens webbplats.
Inga aktiva studiemomenter just nu.
Tilläggsuppgifter och anmälan
- Pris och anmälningstid
Kontrollera informationen på högskolans webbsida
Detaljerad information:
Utbildningsområden
Lant- och skogsbruk
Omfattning
5 sp
Kod
ME-218