Publicerad
(Uppdaterad )
Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu
Työkaluja meriliikenteen polttoaineratkaisujen arviointiin
Merenkulun käyttövoimat ovat perustuneet vahvasti fossiilisiin polttoaineisiin. Globaalisti tarkasteltuna kauppamerenkulussa raskas polttoöljy on ollut vuosikymmeniä käytetyin polttoaine, joskin tiukentuneiden ympäristömääräysten seurauksena myös tislepolttoaineet (MDO/MGO) tai nesteytetty maakaasu (LNG) ovat yleistyneet. Uudet säädökset pakottavat kuitenkin muutokseen. Euroopan unionin FuelEU Maritime -asetus edellyttää, että meriliikenteen polttoaineiden hiili-intensiteettiä lasketaan säädöksen vaatimalla tavalla. Päästökauppa asettaa tuotetulle hiilidioksiditonnille hinnan. Lisäksi Kansainvälinen merenkulkujärjestö IMO on asettanut tavoitteeksi meriliikenteen hiilineutraalisuuden tulevien vuosikymmenien aikana. Teknisiä ratkaisuja päästöjen vähentämiseksi on tarjolla useita, mutta selkeää parasta ratkaisua ei toistaiseksi ole kyetty esitettämään.
Skriftligt arbete
25.3.2025
Työkaluja meriliikenteen polttoaineratkaisujen arviointiin - raportti on MERPOL-hankkeen (Uusiutuvat polttoaineet - tukea meriliikenteen kestävään ja hiilineutraaliin kasvuun) loppuraportti. Raportti on kirjoitettu suhteellisen yleistajuisesti, jotta myös vähemmän asiaan perehtyneet lukijat kykenevät ymmärtämään merenkulun käyttövoimamuutokseen liittyvät haasteet ja ominaispiirteet, mutta toisaalta myös mahdollisuudet. Julkaisu on ladattavissa osoitteesta: https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-344-586-4
Förtydligande information
Språk
Finska
Utbildningsområden
Teknik
Författare
MERPOL (Uusiutuvat polttoaineet - tukea meriliikenteen kestävään ja hiilineutraaliin kasvuun)
Utgivare
Xamk