Publicerad
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu
Turvallinen urheilu – Kiusaamisen ja häirinnän tunnistaminen ja siihen puuttuminen
Yhteistyössä tuotettu oppimateriaali on tarkoitettu valmentajakouluttajille tai valmennusvastaaville käytettäväksi valmentajien kanssa sekä valmentajille käytettäväksi urheilijoiden kanssa.
Skriftligt arbete
1.9.2024
Valmentajan keskustelukortit on sopivat käytettäväksi valmentajakoulutuksissa tai urheiluseuran valmentajatapaamisissa tai tiimeissä. Keskustelu vaatii vetäjän/kouluttajan, joka on perehtynyt ohjeisiin ja osaa viedä keskusteluja eteenpäin. Urheilijan keskustelukortit ja harjoitukset on tarkoitettu käytettäväksi urheilijoiden kanssa. Valmentaja voi poimia harjoituksia esimerkiksi alkuverryttelyn yhteyteen tai hän voi järjestää urheilijoille lyhyitä keskusteluhetkiä. Tehtäviä voi yhdistää monenlaiseen liikkumiseen. Turvallinen urheilu oppimateriaali on tehty hankkeessa (rahoitettu Erasmus + Sport) Safe Sport Allies – Een veilig sportklimaat, jossa Haaga-Helia toimi yhtenä kumppanina kansainvälisessä konsortiossa. Oppimateriaaliksi tarkoitetut keskustelukortit ja infograafit tehtiin hankkeessa asiantuntijatyönä, jonka perustana oli mm. hankkeessa tehty kirjallisuuskatsaus. Kirjallisuuskatsaus löytyy pdf-muotoisena englanniksi hankkeen verkkosivuilta.
Förtydligande information
Språk
Finska
Utbildningsområden
Hälsovård och välfärd
Pedagogik
Författare
Hämäläinen, Kirsi
Hämäläinen, Kirsi
Utgivare
Haaga-Helia