Information och funktioner
Publicerad
Savonia yrkeshögskola
Tyhjät ja vajaakäyttöiset kiinteistöt – taakka vai mahdollisuus?
Suomessa seisoo tällä hetkellä valtava määrä tyhjillään olevia kiinteistöjä ja toimitiloja. Valtakunnallisesti 5500 kiinteistöä on jäämässä tyhjilleen kahden vuoden sisällä soteuudistuksen myötä.
Blogg
Tyhjät kiinteistöt aiheuttavat merkittäviä kustannuksia omistajilleen. Esimerkiksi lämmitys, sähkö, ilmanvaihto, perusylläpito ja kiinteistöverot nielevät resursseja ilman tuottoa. Pohjois-Savossa tämä näkyy erityisesti pienempien kaupunkien keskustojen hiljentymisenä, kun vanhat liiketilat jäävät tyhjiksi. Valtakunnallisesti tyhjien kiinteistöjen taloudellinen rasite ulottuu myös kuntatalouteen, sillä kiinteistöjen ylläpidon ongelmat vaikuttavat palveluiden saatavuuteen ja houkuttelevuuteen asuinalueilla. Lisäksi museoviraston suojelemat kohteet tuovat kunnille lisähaasteita, purkamisen sijaan on löydyttävä uusia käyttötarkoituksia suojellun rakennuksen tiloihin. Ongelman ratkaisuun tai vähentämiseen ei riitä pelkästään tekniset uudistukset vaan tarvitaan taloudellisia ja toiminnallisia muutoksia, jotta kiinteistön uusiokäyttö on mahdollista.
Innehåller
Förtydligande information
Utbildningsområden
Samhällsvetenskap
Teknik
Handel, administration och juridik
Språk
Finska