Module

Published

(Updated )

Diakonia-ammattikorkeakoulu

Tutkintopäätöksen mukaiset suuntaavat ammattiopinnot: varhaiskasvatuksen ohjaaja, Helsinki (EVO2SOSVOSKMS25HKI)

6 courses

71 cr

Registration open
Face-to-faceOnline

Additional information

Tutkintopäätöksen mukaiset suuntaavat ammattiopinnot: varhaiskasvatuksen ohjaaja -kokonaisuudessa perehdytään kirkon varhaiskasvatustyöhön ja sen toimintaympäristöihin sekä saadaan valmiuksia työn kehittämiseen. Kokonaisuuteen kuuluvat teoriaopinnot painottuvat kahdelle ensimmäiselle lukukaudelle ja mikäli ne etenevät suunnitellusti, opiskelija voi niin halutessaan aloittaa kolmannen lukukauden alussa Diakonian ja kasvatuksen syventävät opinnot.
Huom: Tutustu ennen ilmoittautumista huolellisesti Suomen evankelis-luterilaisen kirkon varhaiskasvatuksen ohjaajan(Opens in a new tab) virkaan vaadittavien tutkintoa täydentävien opintojen suorittamiseen avoimen amk:n opintoina.
Tutkinnon täydentämisestä avoimen amk:n opintoina järjestetään myös infotilaisuus Zoomissa ke 28.5. klo 15-16: Linkki infotilaisuuteen (klikkaa tästä)(Opens in a new tab)

Kohderyhmä ja tarvittava aikaisemmin hankittu osaaminenKelpoisuuskokonaisuus on tarkoitettu sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinnon, sosionomi (AMK) suorittaneille.
Ennen suuntaaviin ammattiopintoihin osallistumista opiskelijan tulee lisäksi suorittaa Diakonian ja kasvatuksen perusopinnot (vähintään 20 opintopistettä eli ensimmäisen lukukauden opinnot). Mikäli hakija on jo suorittanut em. kokonaisuuden sisältämät opinnot osana aiempaa amk-tutkintoa tai muutoin avoimen amk:n opintoina, hän voi ilmoittautua suoraan suuntaaviin ammattiopintoihin.

Valinta opintoihinOpiskelijat kelpoisuuskokonaisuuteen valitaan ilmoittautumisjärjestyksessä edellyttäen, että hakijalla on vaadittu AMK-tutkinto. Kaikkien hakijoiden tulee toimittaa kopio tutkintotodistuksesta avoimen amk:n opintotoimistoon ilmoittautumisajan päättymiseen mennessä. Ohjeet todistuksen toimittamista varten lähetetään ilmoittautumisen vahvistusviestissä hakijan ilmoittautumisen yhteydessä antamaan sähköpostiosoitteeseen.
Käsittelemme ilmoittautumiset hakuajan päätyttyä. Kun valintapäätös on tehty, saat siitä tiedon sähköpostitse. Huom: Sähköpostin saatuasi sinulla on 48 tuntia aikaa vahvistaa ottavasi sinulle tarjottu paikka vastaan. Opiskelupaikan vastaanottaminen tehdään sähköpostista löytyvän linkin kautta. Seuraa siis sähköpostiasi tarkasti, mikäli jonotat paikkaa Diakin opinnoissa!Valinta opintoihinOpiskelijat kelpoisuuskokonaisuuteen valitaan ilmoittautumisjärjestyksessä edellyttäen, että hakijalla on vaadittu AMK-tutkinto. Kaikkien hakijoiden tulee toimittaa kopio tutkintotodistuksesta avoimen amk:n opintotoimistoon ilmoittautumisajan päättymiseen mennessä. Ohjeet todistuksen toimittamista varten lähetetään ilmoittautumisen vahvistusviestissä hakijan ilmoittautumisen yhteydessä antamaan sähköpostiosoitteeseen.
Käsittelemme ilmoittautumiset hakuajan päätyttyä. Kun valintapäätös on tehty, saat siitä tiedon sähköpostitse. Huom: Sähköpostin saatuasi sinulla on 48 tuntia aikaa vahvistaa ottavasi sinulle tarjottu paikka vastaan. Opiskelupaikan vastaanottaminen tehdään sähköpostista löytyvän linkin kautta. Seuraa siis sähköpostiasi tarkasti, mikäli jonotat paikkaa Diakin opinnoissa!

OpintomaksuOpintomaksun voi maksaa joko verkkomaksuna tai laskulla. Maksu veloitetaan vasta, kun valinta on vahvistettu ja olet vastaanottanut opiskelupaikan. Mikäli jäät varasijalle, maksu veloitetaan vasta, kun olet vastaanottanut vapautuneen opiskelupaikan.
Mikäli haluat ilmoittaa muun laskutusosoitteen kuin ilmoittautumisen yhteydessä antamasi omat yhteystietosi, noudata ilmoittautumisen vahvistusviestissä saamiasi ohjeita.

Osaamiskokonaisuuden sisältöOpinnot sisältävät sekä verkkototeutuksia että lähiopetusta kampuksella sisältäviä opintoja. Myös verkkototeutuksissa voi olla aikaan sidottua opetusta (etäyhteyden kautta). Tutustu opintojen tarkempiin sisältöihin ja aikatauluihin klikkaamalla sen nimeä alla.
Syksyn 2025 lukujärjestykset julkaistaan viimeistään 6.6.2025 ja opetuksen aikataulut löytyvät sen jälkeen opintoihin sisältyvien opintojaksojen tiedoista alta (klikkaa otsikko auki) tai Diakin lukkarikoneesta(Opens in a new tab) (huom: muutokset mahdollisia, erityisesti korona-tilanteen muutosten myötä). Keväälle 2026 ajoittuvien opintojen lukujärjestys julkaistaan marraskuussa 2025.

Additional information and registration

Price

500 €

Enrollment

Go to the institution's website(Opens in a new tab)

Additional information:

Dates

Code

AAF100

Organiser

Diaconia University of Applied Sciences

Diakonia-ammattikorkeakoulu