Published
(Updated )
Jyväskylän yliopisto
Perception and action in sport
5 cr
Ihminen vastaanottaa jatkuvasti informaatiota eri aistiensa välityksellä sekä ympäristöstä että omasta kehosta. Nämä aistimukset ovat liikkumisen edellytys. Ja toisaalta liikkuminen mahdollistaa havainnoinnin. Valtaosa havainnoinnistamme ja havaintojen perusteella tehdyistä päätöksistämme on tiedostamatonta. Havaintomotoriikkaa voi ja kannattaa kuitenkin harjoitella.
Havaintomotoriikka liittyy informaation saantiin, tulkintaan ja hyödyntämiseen. Informaatiota voidaan saada ympäristöstä ja omasta kehosta. Kaikissa liikunta- ja urheilusuorituksissa on aina mukana havainto, päätöksenteko ja toiminta. Nämä kolme tekijää ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa toisiinsa. Riittävät havaintomotoriset taidot ovat motoristen taitojen oppimisen perustana.
Tällä opintojaksolla keskitytään havaitsemiseen sekä havaintojen hyödyntämiseen päätöksenteossa ja toiminnassa. Kurssi koostuu viidestä sisältökokonaisuudesta, jotka käsittelevät jotakin havaintomotoriikkaan liittyvää keskeistä tekijää.
Opintojakson sisältökokonaisuudet:
1. Havaintomotoriset taidot
2. Näkö-, kuulo-, tasapaino- ja tuntoaisti urheilussa ja liikunnassa
3. Havainto- ja oppimisteoriat ja oppimisympäristöt
4. Havaintomotoriikan ja päätöksenteon harjoittelu
5. Liikunta- ja urheilusuorituksen havainnointi ja analysointi
Additional information
Additional information and registration
Price and registration period
Check on the university's website
Additional information:
Dates
Fields
Services
Scope
5 cr
1 component
Code
LTKY1023