Julkaistu
Satakunnan ammattikorkeakoulu
Rohkeasti uuden äärellä : SAMKin Jatkuvan oppimisen digitaaliset kärkijoukot
Suomessa on vuonna 2030 maailman osaavin työvoima. Näin korkeakoulut ja korkeakoulujen sidosryhmät linjasivat 2019 opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa. Tämä tarkoittaa sitä, että korkeakoulutuksen tulee olla joustavasti tarjolla kaikille, myös työelämässä oleville. Lisäksi korkeakoulut ovat tunnistaneet yhdeksi merkittäväksi yhteiskunnan muutosvoimaksi digitalisaation. Sen tuomien mahdollisuuksien myötä on aika pohtia ja linjata uudelleen korkeakouluissa toimintatapojamme, opetuksen järjestämistä ja koulutussisältöjämme.
Kirjallinen aineisto
10.3.2025
Suomessa on vuonna 2030 maailman osaavin työvoima. Näin korkeakoulut ja korkeakoulujen sidosryhmät linjasivat 2019 opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa. Tämä tarkoittaa sitä, että korkeakoulutuksen tulee olla joustavasti tarjolla kaikille, myös työelämässä oleville. Lisäksi korkeakoulut ovat tunnistaneet yhdeksi merkittäväksi yhteiskunnan muutosvoimaksi digitalisaation. Sen tuomien mahdollisuuksien myötä on aika pohtia ja linjata uudelleen korkeakouluissa toimintatapojamme, opetuksen järjestämistä ja koulutussisältöjämme. Kun puhutaan digitaalisuudesta ja joustavasta oppimisesta, Satakunnan ammattikorkeakoulu (SAMK) on tottunut kulkemaan edellä ja visioimaan sekä hyödyntämään niitä omassa toiminnassaan. Jatkuvan oppimisen digitaaliset kärkijoukot -koulutuksessa kehitettiin uudella tavalla toteutettavia opintoja, joissa on mukana automaatiota, oppimisanalytiikkaa ja automatisoituja toimintoja. Koulutuksen tavoitteena oli luoda nonstop-opintojaksoja, jotka mahdollistavat ajasta ja paikasta riippumattoman opiskelun kaikille oppijoille. Tämä julkaisu on kooste opettajiemme kokemuksista ja heidän nonstop-opintojaksoistaan sekä siitä osaamisesta ja innostuksesta, jota uusi digipedagoginen asiantuntijuus meissä kaikissa herättää. Julkaisulla SAMK haluaa tasoittaa samassa ja myös uusissa pedagogisissa haasteissa toimivien polkua – mutta myös mahdollistaa uudet ja innovatiiviset ajatukset, matkalla kohti maailman parasta korkeakoulutusta.
Tarkentavat tiedot
Kieli
Suomi
Koulutusalat
Kasvatusalat
Tekijä(t)
Mari Linna & Katja Lempinen
Mari Linna & Katja Lempinen
Julkaisija
Satakunnan ammattikorkeakoulu