Blog

Published

(Updated )

Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Ilmastotekoja yhteistyöllä -artikkeli

Artikkelissa Aija Hytönen kertoo, että maankäyttösektorille, johon muun muassa maa- ja metsätalous kuuluvat, kohdistuu Suomen kansallisessa ilmastopolitiikassa paljon paineita.

Blog

12.6.2024

Start learning right away
Online

YK:n ilmastosopimuksesta, Pariisin sopimuksesta ja Euroopan komission asetuksista suuntaviivansa saavia kansallisia ilmastotavoitteita on joskus haasteellista soveltaa Suomen olosuhteisiin sopiviksi, sillä alueelliset erot eri maiden välillä ovat suuria sekä lähtötasojen että kunkin maan ominaispiirteiden osalta. Politiikassa asetetut ilmastotavoitteet ovat moninaisia. Niiden tulisi täyttyä tietyn ajan kuluessa ja vieläpä kokonaisvaltaisesti kestävällä tavalla, huomioiden ekologisen kestävyyden lisäksi myös taloudellisen ja sosiaalisen puolen. Suomen kansallinen ilmastopolitiikka herättääkin ymmärrettävästi tunteita maankäyttösektorin alaisuuteen kuuluvissa yrittäjissä, sillä ilmastotekojen seuraukset eivät usein jakaudu tasaisesti ja niistä koituvat vaikutukset voivat olla alueellisesti merkittäviä. Maankäyttösektorilla tarvitaan uusia innovaatioita ja yhteistyötä, jotta kestävä toiminta saadaan turvattua.

read blog(Opens in a new tab)

Further details

Language

Finnish

Fields

Agriculture and forestry

Author(s)

Aija Hytönen

Aija Hytönen

Publisher

Jyväskylän ammattikorkeakoulu

More information

Artikkeli on julkaistu Jyväskylän ammattikorkeakoulun ammatillisessa verkkolehdessä Jamk Arena Prossa.