Tiedot ja toiminnallisuudet

Sisältö

Julkaistu

(Päivitetty )

Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Kuljetusten merkitys ilmastonmuutoksen hillinnässä -artikkeli

Sari Karppalan artikkelissa käsitellään liikenteen aiheuttamista kasvihuonepäästöistä ja kuljetuksen merkityksestä kasvihuonepäästöistä. Liikenne aiheuttaa noin viidenneksen globaaleista kasvihuonekaasupäästöistä. Liikenne on myös ainoa ala, jolla päästöt ovat kasvaneet. Tarvetta toimenpiteille on.

Blogi

Alkaen

Heti oppimaan
Verkossa

Fossiilisten polttoaineiden eli hiilen, öljyn ja maakaasun käyttö tuottaa suuria määriä kasvihuonekaasupäästöjä ja tämä puolestaan aiheuttaa ilmastonmuutosta. Pariisin ilmastokokouksessa sovittiin, että ilmaston lämpeneminen pyritään rajoittamaan 1,5 asteeseen. Mikä sitten on kuljetusten rooli ilmastonmuutoksessa?

Kuljetusalalla on merkittävä rooli ilmastonmuutoksen torjunnassa, sillä liikennepäästöjen osuus kasvihuonekaasuista globaalisti on noin 20 prosenttia (Statista, 2026). Vuonna 2019 liikenteen päästöt EU:ssa olivat jopa yli 30 prosenttia korkeammat kuin vertailuvuonna 1990, ja liikenne on myös ainoa sektori, jolla päästöt ovat kasvaneet (Euroopan parlamentti, 2019). Liikennesektorin kasvavat päästöt johtuvat liikenteen jatkuvasta kasvusta. Maailman rahtiliikenteen on arvioitu kasvavan noin 10 prosentin vuosivauhtia vuosien 2025 ja 2034 välillä (Precedence Research, 2025). Suomessa noin 90 prosenttia tavaraliikenteestä kulkee maanteitse (SKAL, ei pvm.) ja tieliikenteen osuus kotimaan liikenteen päästöistä on noin 95 prosenttia (Traficom, 2024). Kuljetussuoritteen odotetaan myös jatkavan kasvuaan tulevaisuudessa. Kuljetusten päästöillä on siis väliä.

Artikkeli on julkaistu Jyväskylän ammattikorkeakoulun ammatillisessa verkkolehdessä Jamk Arena Publicissa.

Sisältää

  • Kuljetusten merkitys ilmastonmuutoksen hillinnässä -artikkeli

    BlogiAlkaen

    Verkossa
    Avaa

Tarkentavat tiedot

Koulutusalat

Tekniikan alat

Kieli

Suomi

Järjestäjä

Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Kuuluu teemoihin:

Turvallisuus ja riskienhallinta